Tilaa blogi sähköpostiisi

Your email:

Seuraa Vipua

Blogi b2b-markkinoinnin uusista tuulista

Current Articles | RSS Feed RSS Feed

Tekisikö hakukoneoptimointi bloggaamisesta täsmämarkkinointia?

 

Kysymys kumpusi mieleeni luettuani arvostamani tuotteistamisen ammattilaisen Jari Parantaisen päätöksestä lopettaa bloggaaminen. Jarin perustelut päätökselle löytyvät täältä.

Hän toteaa aivan oikein, että blogi on fiksu väline. Mutta toisaalta hänen kokemuksensa (500 blogikirjoitusta!) perusteella oikeat asiakkaat eivät lue blogia, mutta väärät asiakkaat puolestaan lukevat. Hänen aikansa on kulunut liiaksi sellaisten liidien parissa (kohteliaat sähköpostivastaukset kyselyihin yms.), joista ei koskaan jalostu kannattavaa liiketoimintaa. Bloggaamisen sijaan hän aikoo keskittyä "testaamaan niin tarkasti suunnattua täsmämarkkinointia, että sitä on jo vaikea erottaa myyntityöstä".

Voisiko bloggaaminen olla tätä täsmämarkkinointia? Kyllä se voisi.

Tosin on samaan hengenvetoon tunnustettava oma kokemattomuuteni bloggaajana, vaikkakin olen parin viime vuoden aikana ehtinyt tehdä lähes kaikki mahdolliset virheet harrastukseeni liittyvässä "Maailma tarvitsee esikuvia" -blogissa. Virheitä ne ovat olleet erityisesti hakukonenäkyvyyden vinkkelistä.

Virhe 1. Blogin nimelle oli aikoinaan ihan hyvät perustelut sen itseironisen sisällön kautta. En kuitenkaan tajunnut, että harva kohderyhmäni jäsen tulee guuglettaneeksi tuollaista nimeä, mutta mersun mainontaa etsivät sen sijaan ajautuvat blogiini – hukkahittejä vai mitä?

Virhe 2. URL on www.fin7784.blogspot.com. Hohhoijaa! Veneemme purjenumero on 7784, eli asiantunteva yleisö kyllä tietää mistä on kyse. Mutta mikäli tarkoitus oli (kuten totisesti oli) promota 505-jollalla purjehdusta, niin karille mentiin niin että säleet lensivät hiilikuituisesta pohjasta. Esimerkiksi www.purjehdi505.blogspot.com olisi ollut verrattomasti parempi.

Virhe 3. Koska olen kirjoitellut blogia harvakseltaan ja vahvasti mielihyväpohjalta, en ole sen kummemmin analysoinut sitä millä hakusanoilla kohderyhmäni saattaisi sisältöjä etsiä. Kirjoitusteni otsikot olen pusannut vasemmalla kädellä ja fiilispohjalta. Vai mitä mieltä olet otsikosta "Kovaa peliä Bostonissa eli ribillä Melkillä"? Google-ystävällisempi, joskin vähemmän raflaava otsikko olisi ollut esimerkiksi "505-purjehdusta kovassa tuulessa". Tämä olisi antanut edes hieman paremmat mahdollisuudet saada haaviin joku sellainen, jonka kanssa en ole viettänyt kahta viikkoa teltassa Kielin regatassa. Potentiaaleja hakusanoja olisi ollut hyvä ripotella myös leipiksen sekaan. Kirjoitukseni on tehty ikään kuin lehteen painettaviksi – siis tilanteeseen, jossa vastaanottaja on jo median äärellä. En siis älynnyt sitä, että minun on ensin houkuteltava heidät "ostamaan" lehti, eli tässä tapauksessa klikkaamaan blogiini johtavaa linkkiä.

Jos siis haluat saada bloggaamalla kiinni oikeat ihmiset, on SEO eli hakukoneoptimointi otettava tosissaan. Tämä ohjaa sisällöntuotantoa melkoisesti, sillä kirjoittajan on ymmärrettävä hakukoneiden logiikka ja tiedettävä, miten hakutuloksissa noustaan.

Lisäksi kuvien käyttö parantaa blogin laatua, joten tässä kännykkäkameralla näppäämäni otos, jonka tietty toivon sysäävän mahdollisimman monen kohderyhmäni jäsenen kohti privaattiblogissa myymääni tuotetta – 505-purjehdusta.

21062011203 2

Comments

Myöskin kuvat tuovat "asiakkaita", eivät vain tee käynnistä miellyttäviä. 
Tutki hieman omaa nettikäytöstäsi, mitä etsit, mihin jäät kiinni, mikä johtaa päätöstäsi käydä katsomassa jotain blogia yms. ja käytä hyväksesi.  
Hyvä kirjoitus :-)
Posted @ Thursday, September 01, 2011 5:14 PM by Ketutar
Kiitos kommentista Ketutar. Kuvien voima on suuri, vaikka abstrakteista asioista puhuttaessa kuvasta tulee väistämättä myös abstrakti. Ja silloin Googlen kuvahaku harvoin nappaa. Tilanne on ihan toinen, jos ja kun aihe on käsinkosketeltava. Esimerkkinä tuo jollapurjehdus. Totta sekin, että omaa käyttäytymistä analysoimalla pääsee pitkälle.
Posted @ Friday, September 02, 2011 12:17 AM by Timo Vennonen
Post Comment
Name
 *
Email
 *
Website (optional)
Comment
 *

Allowed tags: <a> link, <b> bold, <i> italics