Verkkosivu-uudistuksen tunnettuna haasteena on, että projektin aikataulu ja budjetti alkavat helposti venyä ja paukkua. Hyvästä suunnittelusta ja suunnitelmien lukkoon lyömisestä huolimatta ideoita ja toiveita syntyy usein paljon myös kesken projektin. Budjetin ja aikataulun kannalta kaikkea ei kuitenkaan kannata ottaa heti työstöön, sillä silloin ollaan helposti pulassa. Projektin johtamiselta vaadintaankin suunnitelmallisuutta ja jämäkkyyttä, jotta uudistus saadaan sovitusti pakettiin.
Vipu toteutti ICT- ja AV-laitteita maahantuovalle Kauko Oy:lle verkkosivu-uudistuksen, jossa yrityksen palvelutarjonta ja ilme laitettiin vastaamaan paremmin yrityksen nykyistä tilannetta. Samalla otettiin huomioon hakukoneoptimointia ja tekoälyoptimointia tukevat rakenteelliset ja sisällölliset tarpeet. Projekti toteutettiin toimivaksi todetun vaiheistetun mallimme mukaan, jossa eteneminen ja roolitukset ovat kaikille projektin osapuolille selkeät. Vaiheistus antaa myös selkeän kuvan siitä, millaisia toiveita ja ideoita voidaan vielä kesken projektin sujauttaa budjettiin ja mitä kannattaa siirtää odottelemaan jatkokehityksen puolelle. Lopputuloksena uudistus vietiin yhdessä Kaukon kanssa maaliin aikataulusta, budjetista ja suunnitelmasta kiinni pitäen.
Sopisiko HubSpot yrityksenne liiketoiminnan tehostamiseen?
Varaa tästä palaveriaika asiantuntijamme kanssa niin otetaan selvää!
Kauko Oy on vuonna 1947 perustettu vaativien työympäristöjen asiantuntija, joka maahantuo huippuluokan ICT- ja AV-laitteita jälleenmyyjäkumppaneilleen. Kumppaneiden kautta laitteita päätyy niin teollisuuden, logistiikan, viranomaistyön, kaupan alan kuin kulttuurin ja opetuksenkin käyttöön.
Kauko tekee yhteistyötä eri aloilla toimivien kumppaneidensa kanssa etsiäkseen ja kehittääkseen innovatiivisia ratkaisuja, joilla voidaan tehostaa ja tukea asiakkaiden liiketoimintatavoitteita. Tuotevalikoimaan kuuluu muun muassa ruggeroituja ja ATEX-laitteita, broadcast-tekniikkaa sekä radiopuhelimia, jotka on tarkoitettu ympäristöihin, joissa kestävyys ja toimintavarmuus ovat kriittisiä.
Lokakuun 2022 lopussa Kauko Oy:n aikaisempi omistaja Aspo-konserni myi yrityksen koko osakekannan Signal Partners Oy:lle. Integroituminen osaksi Signal Partnersia mahdollistaa molempien yritysten erikoisosaamisen hyödyntämisen yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi: halun löytää asiakkaille arjessa parhaiten toimivat teknologiaratkaisut ja muodostaa tiiviitä kumppanuuksia eri alojen parhaiden laitevalmistajien kanssa. Samalla Kaukon on nyt mahdollista keskittyä entistä vahvemmin juuri vaativien työympäristöjen kehittämiseen tietoteknisillä ratkaisuilla. Yhdistymisen ja erikoistumisalueen selkeytymisen myötä muutostarpeita ilmeni myös verkkosivustolle.
Kaukon vanhalla verkkosivustolla oli suuri määrä tietoa, joka oli jaoteltu useille alasivuille. Osa palveluista ei kuulunut enää valikoimiin ja oikean tiedon löytäminen koettiin haastavaksi. Yhdistymisen tuomien muutosten seurauksena sivustolle haluttiin tuoda sekä yhtenäistä ilmettä Signal Partnersin kanssa, selkeyttää Kaukon roolia tukkurina ja maahantuojana että tuoda paremmin esiin päämiehiä, joiden tuotteisiin maahantuonti keskittyy. Myös hakukone- ja tekoälyoptimointi nousivat uudistuksen yhteydessä tärkeään rooliin.
Vipu oli toiminut Signal Partners Groupin HubSpot-kumppanina jo muutaman vuoden ajan. Yhteistyön seurauksena verkkosivu-uudistukseen päätettiin lähteä yhdessä. Asiakas esitti tavoitteensa ja toiveensa Vivulle, jonka pohjalta asiakkaalle tehtiin ehdotus ja suunnitelma uudistuksesta.
Vivun projektipäällikkö piti homman erinomaisesti hanskassa ja fokuksen kiinni suunnitelmassa. Siirsimme esimerkiksi projektin aikana tulleita ideoita jatkokehitykseen, jotta aikataulu tai budjetti eivät lähde venymään"
- Jarkko Puumalainen, myyntijohtaja
Verkkosivuprojektille laadittiin tarkka projektisuunnitelma aikatauluineen, toimenpiteineen ja välisteppeineen. Yhteydenpito oli tiivistä. Aluksi asiakkaan kanssa tavattiin suunnitelman mukaisesti viikoittain. Myös vastuut jaettiin sekä Vivun tiimin että Kaukon tiimin kesken selkeästi, jotta jokaiselle projektiin osallistuvalle olisi selkeää, mitä heiltä odotetaan. Loppua kohti palaverisykliä kevennettiin joka toiseen viikkoon, mutta tarvittaessa yhteyttä pidettiin matalalla kynnyksellä.
“Myös asiakkaan puolelta täytyy olla sitoutunut sovittuihin aikatauluihin ja olla valmis vastaamaan kysymyksiin. Toiselta puolelta taas projektipäällikön tulee pysyä jämptinä, jotta kokonaisuus pysyy kasassa, eikä lähdetä rönsyilemään. Tässä sekä aikataulu että budjetti pysyivät sovitussa. Vivun projektipäällikkö piti homman erinomaisesti hanskassa ja fokuksen kiinni suunnitelmassa. Siirsimme esimerkiksi projektin aikana tulleita ideoita jatkokehitykseen, jotta aikataulu tai budjetti eivät lähde venymään”, kertoo Kaukon puolelta uudistuksessa mukana ollut Jarkko Puumalainen, joka toimii yrityksessä myyntijohtajana.
Nyt Kaukon uusi verkkosivusto tukee yrityksen tavoitteita ja on sisällöllisesti ajan tasalla. Se rakentuu selkeästi neljän pääpilarin varaan, jotka ovat kolme suurinta päämiestä ja yhtenä muut valmistajat. Ilme on moderni ja raikas, ja siinä on yhdistelty sekä vanhaa että uutta. Tieto päämiehistä ja laitteista löytyy helposti. Myös referenssit ja blogit on nostettu paremmin näkyville.
Kaukolla koettiin, että projekti onnistui kokonaisuudessaan hyvin pysyneiden aikataulujen ja budjetin sekä toimivan yhteistyön kautta. “Tästä tuli juuri sen näköinen kuin mitä haimme. Koen, että meillä oli hyvät mahdollisuudet vaikuttaa lopputulokseen Vivun kanssa. Olemme saaneet positiivista palautetta sivustosta myös Panasonicilta, joka on yksi strategisista kumppaneistamme”, sanoo Account Directorina ja päämiesten yhteyshenkilönä toimiva Jari Mustonen.
Vivun ja Kaukon yhteistyö jatkuu sivuston jatkokehityksen, analytiikan ja muun HubSpot-kumppanuuden merkeissä.
Vipu toteuttaa verkkosivuprojektit vaiheistetun ja hyväksi havaitun mallin mukaan. Tällä varmistamme, että lopputulos vastaa asetettuja tavoitteita ja toimii arjessa niin kuin pitääkin. Sivuston julkaisun jälkeen tehdään tarvittavat viimeistelyt ja varmistetaan yhdessä, että kaikki toimii odotetusti. Vipu jatkaa asiakkaan tukena myös julkaisun jälkeen esimerkiksi sisältöjen kehityksessä ja konversioiden parantamisessa.
Autamme yrityksiä tehostamaan kaupallisia toimintojaan ja parantamaan asiakaskeskeisyyttä HubSpotin avulla. Ota yhteyttä ja jutellaan, miten voimme auttaa juuri teitä!